lexiara

9 luku Taloelementtien kauppa ja rakennusurakka

Finlex 38/1978 · Finland

Jos toimeksisaaja purkaa sopimuksen tilaajan maksuviivästyksen vuoksi tai jos tilaaja peruuttaa tilauksen 26 §:n 1 momentin mukaisesti, toimeksisaajalla on oikeus korvaukseen niistä erityisistä kustannuksista, joita hänelle on aiheutunut sopimuksen tekemisestä ja täyttämisestä ja joista hän todennäköisesti ei voi hyötyä muulla tavalla, sekä sopimuksen purkamisen tai peruutuksen vuoksi aiheutuvista erityisistä kustannuksista. Muusta vahingosta toimeksisaajalla on oikeus saada korvaus, joka on kohtuullinen ottaen huomioon sovittu hinta, sopimuksen purkamisen tai peruutuksen ajankohta, sopimuksen täyttämiseksi suoritetut toimenpiteet sekä muut seikat. Toimeksisaajalla ei kuitenkaan ole oikeutta vahingonkorvaukseen, jos tilaajan maksuviivästys tai tilauksen peruuttaminen johtuu lain säännöksestä, yleisen liikenteen tai maksuliikenteen keskeytyksestä taikka muusta samankaltaisesta esteestä, jota tilaaja ei kohtuudella voi välttää eikä voittaa. Sopimus, jonka mukaan tilaajan maksettava korvaus määräytyy kaavamaisesti tiettynä osuutena hinnasta tai muun vakioperusteen mukaan, on pätevä, jos sopimuksen mukainen korvaus on kohtuullinen ottaen huomioon sopimuksen purkamisesta tai peruuttamisesta yleensä aiheutuva vahinko ja 1–3 momentin säännökset.

· All articles ·

Source: Finlex — Oikeusministeriö (opendata.finlex.fi) · retrieved 2026-08-18