lexiara

2 luku Markkinointi ja menettelyt asiakassuhteessa

Markkinoinnissa tai asiakassuhteessa ei saa käyttää ympäristöväittämää tulevasta ympäristönsuojelullisesta tasosta ilman selkeitä, puolueettomia, julkisesti saatavilla olevia ja todennettavissa olevia sitoumuksia, jos ympäristöväittämä on omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee ostopäätöksen tai muun kulutushyödykkeeseen liittyvän päätöksen, jota hän ei ilman tällaista väittämää olisi tehnyt. Edellä 1 momentissa tarkoitetut sitoumukset tulee esittää yksityiskohtaisessa ja toteutuskelpoisessa suunnitelmassa (täytäntöönpanosuunnitelma). Täytäntöönpanosuunnitelman tulee sisältää tavoitteita, joiden saavuttamista mitataan tietyn ajanjakson aikana. Suunnitelmassa tulee olla myös arvio sen toteuttamiseksi tarvittavista resursseista ja muista suunnitelman toteuttamisen kannalta olennaisista seikoista. Elinkeinonharjoittajan on huolehdittava siitä, että riippumaton ulkopuolinen asiantuntija säännöllisesti todentaa täytäntöönpanosuunnitelman edistymisen ja että tämän havainnot asetetaan kuluttajien saataville. Edellä 1 momentissa tarkoitetaan ympäristöväittämällä markkinoinnissa tai asiakassuhteessa esitettyä viestiä, merkintää tai muuta tietoa, jonka esittäminen ei ole pakollista ja jossa todetaan tai luodaan se vaikutelma, että kulutushyödykkeellä, kulutushyödykkeen tuoteluokalla, tuotemerkillä taikka elinkeinonharjoittajalla: 1)  on myönteinen tai ainakin aiempaa myönteisempi vaikutus ympäristöön; 2)  on ympäristölle vähemmän haitallinen vaikutus kuin muilla kulutushyödykkeillä tai kulutushyödykkeen tuoteluokilla, tuotemerkeillä tai elinkeinonharjoittajilla; tai 3)  ei ole vaikutusta ympäristöön.

· All articles ·

Source: Finlex — Oikeusministeriö (opendata.finlex.fi) · retrieved 2026-09-03