lexiara

8 luku Eräät kuluttajapalvelussopimukset

Jos kyse on tavarasta, jonka korjattavuutta koskevista vaatimuksista säädetään tavaroiden korjaamista edistävistä yhteisistä säännöistä sekä asetuksen (EU) 2017/2394 ja direktiivien (EU) 2019/771 ja (EU) 2020/1828 muuttamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2024/1799 liitteessä II mainituissa säädöksissä, ja tavarassa on vika, josta tavaran myyjä tai valmistaja eivät ole tämän lain nojalla eikä valmistaja myöskään antamansa takuun perusteella virhevastuussa, valmistaja on velvollinen kuluttajan pyynnöstä korjaamaan tavaran siinä laajuudessa kuin mainitussa liitteessä mainituissa säädöksissä säädetään. Tällöin valmistaja voi kieltäytyä korjaamasta tavaran vain, jos korjaaminen on mahdotonta. Korjaustyö on suoritettava kohtuullisessa ajassa siitä, kun valmistaja sai tavaran haltuunsa tai vastaanotti sen taikka kun kuluttaja asetti tavaran valmistajan saataville. Korjaustyöstä sekä korjauksen ajaksi kuluttajan käyttöön mahdollisesti annetun korvaavan tavaran käytöstä perittävien maksujen tulee olla kohtuullisia. Jos valmistaja on sijoittautunut Euroopan unionin ulkopuolelle, tätä pykälää sovelletaan valmistajan asemesta: 1)  valmistajan Euroopan unionissa sijaitsevaan kestävien tuotteiden ekologiselle suunnittelulle asetettavien vaatimusten puitteista, direktiivin (EU) 2020/1828 ja asetuksen (EU) 2023/1542 muuttamisesta sekä direktiivin 2009/125/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/1781 2 artiklan 43 alakohdassa tarkoitettuun valtuutettuun edustajaan; 2)  siihen, joka on tuonut tavaran Euroopan unionin alueelle, jos 1 kohdassa tarkoitettua valtuutettua edustajaa ei ole; 3)  jakeluketjussa toimivaan muuhun luonnolliseen henkilöön tai oikeushenkilöön kuin valmistajaan tai tavaran Euroopan unionin alueelle tuoneeseen, jos 1 kohdassa tarkoitettua valtuutettua edustajaa tai sitä, joka on tuonut tavaran Euroopan unionin markkinoille, ei ole. Tässä pykälässä valmistajalla tarkoitetaan 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun asetuksen 2 artiklan 42 alakohdassa tarkoitettua valmistajaa.

· All articles ·

Source: Finlex — Oikeusministeriö (opendata.finlex.fi) · retrieved 2026-09-03